Matti A. Asikainen: Valokuvia Utajärveltä 1950-luvun alusta

kissa

kaksi naista ja kissa

Matti A. Asikainen otti nämä valokuvat vuosina 1950-1955. Hän oli silloin Utajärven keskuskoulun talonmies ja ahkera radioamatööri.

Valokuvat kertovat utajärveläisten elämästä 1950-luvun alussa. Silloin elettiin vilkasta aikaa. Uusi uljas keskuskoulu oli valmistunut vuonna 1950. Siinä toimi yksi Suomen ensimmäisistä kunnallisista keskikouluista. Oulujokeen rakennettiin voimalaitoksia ja Utajärven kirkonkylän kohdalle kaivettiin valtavana työmaana 12 kilometriä pitkä kanava. Vuonna 1952 Utajärvellä oli noin 8 600 asukasta. Nyt asukkaita on noin 3 000 jonkinverran pienemmällä alueella.

Minä olen lahjoittanut kaikkien näillä sivuilla olevien valokuvien alkuperäiset negatiivit ja niiden tekijänoikeudet Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkistolle. Voit tilata kuvatiedostoja Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkistolta.

Teksti: Erkki Asikainen, valokuvaajan poika